Seksismin käsittely Helsingin talonvaltaajien keskuudessa (Elina Harju, 2007)

” Ne ei ymmärrä, et mitä se on tai miten se on monille, yllättävän monille naisille arkista “

– seksismin käsittely Helsingin talonvaltaajien keskuudessa

Elina Harju

Istuin syyskuussa 2007 Elimäenkatu 15:n sosiaalikeskuksen yläkerran huoneessa talokokouksen jälkeen. Vieressäni istuva nuori nainen itki, koska kokous oli ollut niin intensiivinen. Aiheena oli ollut seksismi ja mielipiteet siitä sinkoilivat suuntaan jos toiseenkin. Aloin pohtia, kuinka näin tiedostavien ihmisten kesken tulee ongelmia seksismin kanssa. Kuinka seksismin merkitys ei ole selvä ihmisille, jotka uhraavat vapaa-aikansa talolle, jonka periaatteissa seksismin vastustaminen mainitaan ensimmäisten asioiden joukossa? Päätin syventyä asiaan tarkemmin. Astuin etäälle sosiaalikeskusprojektista, lakkasin käymästä kokouksissa enkä ottanut tiiviisti osaa sähköpostilistalla käytyihin keskusteluihin. Tässä artikkelissani kokoan tuon kokouksen jälkeen tekemiäni haastatteluja ja yritän niiden avulla lähestyä sitä, kuinka Helsingin tämänhetkisessä valtausliikkeessä1 toimijat ymmärtävät seksismin, kuinka sitä käsitellään, minkälaisia konflikteja aiheeseen on liittynyt ja lopulta, miksi squatterit2 ylipäätään pitävät sitä olennaisena asiana periaatteissaan. Tahdon tässä artikkelissani lähinnä esitellä haastatteluissani esiin tulleita ilmiöitä ja näkemyksiä. Olennaisimpana kysymyksenä mielessäni oli, onko talonvaltaus-alakulttuurissa joitakin keinoja tai ymmärrystä, jotka mahdollistavat seksismin käsittelyn erityisellä tavalla.

Talonvaltausliikkeen toimijat ovat heterogeeninen joukko ihmisiä niin ominaisuuksiensa kuin osallistumistapansakin puolesta. Heitä voisi kuvata kolmella joukolla, jotka todellisuudessa tietenkään eivät ole selvärajaisia tai ehdottomia vaan eläviä ja päällekäisiä. Valtaustoiminnassa on ensinnäkin mukana henkilöitä, jotka asuvat squatilla ja ovat kiinteästi yhteydessä sen arkiseen elämään. Toisaalta on paljon niitä, jotka vain oleskelevat vallatulla talolla. Kolmanneksi on toimijoita, jotka järjestävät tapahtumia ja toimintaa. Itse katsoisin kuuluvani toiseen ja kolmanteen ryhmään.

Tiedostan subjektiivisen asemani suhteessani valtausliikkeeseen, mutta uskon sen myös tehneen tämän haastattelututkimuksen mahdolliseksi sellaisena kuin se toteutui. Tuotan tietoa sekä aktivistina, jota kyseinen aihe kiinnostaa ja että akateemisena kirjoittajana, tutkijana. Pirita Juppi, Jukka Peltokoski ja Miikka Pyykkönen kirjoittavat tällaisesta aktivistin paikasta ja sen käyttämisestä toimijuutta marginalisoivan tutkimuksen purkamiseen artikkelissaan Uutta liikehdintää, uusia näkökulmia (2003, 274).  Tiedon tuottaminen on valta-aseman ja vallan käyttöä sekä todellisuuden tuottamista (katso esimerkiksi Oinas 2004, 217–218.) Tässä artikkelissa tuo tuottaminen on monitasoista vallankäyttöä; tuottamista on ollut sekä minun että haastattelemieni henkilöiden toiminta. Matti Hyvärinen ja Varpu Löyttyniemi kuvaavat kerronnallisen haastattelun tuottavaa luonnetta näin: “Tässä artikkelissa emme tee valintaa autenttisen ja aktiivisesti merkityksiä antavan subjektin välillä. Ennemminkin lähdemme siitä, että kertomisen hetki ja tilanne tuottavat jotain uutta: itsensä kertominen on aina myös itsensä uudelleen näkemistä ja tuottamista.” (Hyvärinen & Löyttyniemi 2005, 220, kursivointi alkuperäinen). Samoin tässä artikkelissa todellisuus rakentuu monesta eri paikasta käsin ja juuri siksi koen paikantumisen ja vallan tuottavuuden aukikirjoittamisen erityisen olennaiseksi.

Talonvaltauksista on Suomessa kirjoitettu ennenkin, mutta liikkeen sisältöön tai vielä tarkemmin periaatteisiin liittyvää tutkimusta ei olla tehty (katso esimerkiksi Ilmonen & Siisiäinen (toim.)1998). Samoin uudempi valtausliike eroaa 1980- ja 1990-lukujen valtausliikkeestä niin monella tapaa, että uusi tutkimus on tarpeen. Uusi liike ei esimerkiksi tähtää yhdistyksen perustamiseen eivätkä häädöt vallatuista taloista ole sujuneet aikaisempien tavoin väkivallattomasti. Valtausliike sen sijaan on konfrontationaalinen eikä se kaunistele tai peittele retorisesti toimiaan. (vrt. Siisiäinen 1998, 231–234) Nuorisotutkimusverkosto julkaisi verkkojulkaisuna artikkelikokoelman Talonvaltaus liikkeenä – miksi squat ei antaudu? maaliskuussa 2008 (Stranius & Salasuo toim.). Siinä puheenvuoron saavat niin liikkeen toimijat, tutkijat kuin esimerkiksi ministeri Stefan Wallinkin.

Julkinen talonvaltausliike alkoi varsinaisesti Helsingissä 1979, kun Lepakkona myöhemmin tunnetuksi tullut varastorakennus vallattiin (katso esimerkiksi Siisiäinen 1998, Mikola 2008, Stranius & Salasuo 2008) . Tämän jälkeen tiloja on vallattu vaihtelevasti ja eri käyttötarkoituksiin. Vuosituhannen vaihteen jälkeen valtaustoiminta hiljeni, mutta vuoden 2007 keväällä valtaustoiminta virkosi uudelleen ja saman vuoden loppuun mennessä talonvaltauksia oltiin Helsingissä tehty kahdeksan.3 Helsingin poliisi kutsuikin talonvaltausta kesän 2007 ”kuumimmaksi trendiksi” (Megafoni Helsinki 2008, 24).  Kuluvan vuoden 2008 aikana valtauksia on tehty huhtikuun alkuun mennessä neljä. Tätä artikkelia kirjoittaessani vallattiin tila Rajasaaresta (Helsingin Sanomat 7.4.2008). Uuteen talonvaltaustulvaan liittyy erikoisena piirteenä se, että ne ovat olleet kaikki toimitilavaltauksia4. Kaupunkilaisten yleinen suhtautuminen valtauksiin on jakautunut. Helsingin Sanomat teetti elokuussa 2007 ja  maaliskuussa 2008 kyselyt siitä, hyväksyvätkö kaupunkilaiset talonvaltaustoiminnan. Edellisessä lähes puolet ja jälkimmäisessä puolet vastaajista hyväksyi tyhjien tilojen käyttöönoton. (Helsingin Sanomat 24.3.2008, Helsingin Sanomat 5.8.2007)

Valtaajat haluavat omien sanojensa mukaan perustaa Helsinkiin autonomisen sosiaalikeskuksen. Tätä varten on muodostettu verkosto nimeltä Projekti Sosiaalikeskus. Autonominen sosiaalikeskus on poliittinen tila, jonka ydinajatuksena on tilan haltuunotto markkinavoimilta ja viranomaisten rajoituksilta ja kontrollilta. Sen toiminta on epäkaupallista, omaehtoista ja antiautoritaarista. Sosiaalikeskuksissa on Helsingissä järjestetty viimeisen vuoden aikana järjestetty esimerkiksi naapuritapaamisia, musiikkitapahtumia, elokuvailtoja, kahvilatoimintaa, työpajoja, kuntosalitoimintaa, feminististä ja perinteistä itsepuolustusta sekä erilaisia keskustelutilaisuuksia. (Vapaa Helsinki -kollektiivi 2008, 13) Elina Mikola kuvaa valtausliikettä näin: “Suomalaisissa talonvaltauksissa on kyse muustakin kuin rakennuksista. Se on ollut myös halu ottaa aloite omiin käsiin, haastaa virallinen tapa tehdä asioita ja luoda samalla uudenlaista kaupunkikulttuuria.” (Mikola 2008a, 18). Mikola myös vertaa squatteja kesämökkeihin: “Vallatut tilat ovat kesämökkien tapaan paikkoja, joissa asioita ei tehdä tehokkuuden tai taloudellisen tuottavuuden vuoksi, vaan ihan huvikseen.” (Mikola 2008b, 53). Samaan tapaan järjestäytyneitä ja saman tyyppistä toimintaa järjestäviä sosiaalikeskuksia on muuallakin Euroopassa, Australiassa ja Pohjois-Amerikassa. Niiden järjestäytymistä määrittävät horisontaalinen päätöksenteko, autonomia ja tietyt periaatteet. Periaatteisiin5 liittyy muun muassa rasismin, seksismin ja homofobian kielto esimerkiksi manifestissa tai seinämaalauksissa.

Pohdin mahdollisuutta, että talonvaltausliikettä voitaisiin pitää eräänlaisena uutena ruohonjuuritason feministisenä tai queer-poliittisena liikkeenä, koska siinä eksplisiittisesti otetaan kantaa heteronormatiivisuuden ja sukupuolieron purkamiseen. Julkisen ja yksityisen dikotomia on usein nähty hierarkkisen sukupuolieron tuottajana (Bergman 1998, 177). Vallattu tila rikkoo tätä erottelua olemalla yksityisen ja julkisen tilan välimaastossa. Se on ensinnäkin kaikille avoin, toisaalta se toimii joidenkin asuntona. Sen lisäksi toimintaa määrittävät käyttäjät.

Aineisto

Haastattelin talven 2007-2008 aikana kaikkia niitä valtausliikkeen toimijoita, jotka olivat vastanneet haastattelupyyntööni. Yhteensä heitä oli yksitoista. Kahdeksan haastatteluista oli puolistrukturoituja tai puolistandardoituja teemahaastatteluja, kolme sähköpostihaastatteluja (Tiittula & Ruusuvuori 2005, 11). Molemmissa haastattelutyypeissä esitin vastaajille samat kysymykset. Lisäksi kasvotusten tekemissäni haastatteluissa olin lähettänyt vastaajille kysymykset etukäteen ja saatoin haastattelutilanteessa esittää lisäkysymyksiä, jos se oli mielestäni tarpeen. Alun perin olin lähettänyt haastattelupyynnön valtaustoimijoiden sähköpostilistalle. Joiltakin liikkeen toimijoilta pyysin lisäksi haastattelua henkilökohtaisesti. Haastattelupyynnössäni en antanut aikarajoja, vaan vastaajat saivat vapaasti valita, milloin lähettivät vastauksensa tai tekivät kanssani haastattelun. Toivoin näin toimiessani tavoittavani sellaisiakin henkilöitä, joiden olisi muuten vaikea osallistua haastatteluun. Samasta syystä tein haastattelut nimettöminä. Tunsin yhtä lukuunottamatta kaikki haastattelemani henkilöt ennalta ja siksikin haastattelutilanteet olivat rentoja ja jokainen haastateltavistani oli niin sanottu vuolas kertoja (Hyvärinen ja Löyttyniemi 2005, 219). Haastattelut kestivät noin kymmenestä minuutista tuntiin.

Iältään haastateltavani olivat 17–29 -vuotiaita. Heistä kolme oli oman vastauksensa perusteella sukupuoleltaan miehiä, viisi naisia ja kolme ei halunnut sukupuoltaan määriteltävän. Tässä työssä lainaamistani haastatteluotteista osan olen kääntänyt englannista suomenkielelle, mutta en haastateltavan anonymiteetin suojaamiseksi merkitse sitä erikseen kyseisen otteen yhteyteen. Samasta syystä olen jättänyt numeroimatta tai erittelemättä vastaajia lainausten yhteydessä. Olin ilmoittanut kasvokkain haastattelemilleni henkilöille, että he voivat myös jälkeenpäin täydentää vastauksiaan, jos kokivat sen tarpeelliseksi. Yksi haastatelluista halusikin vaihtaa kokonaisen vastauksensa sähköpostitse ja toinen täydensi vastaustaan tekstiviestillä.

Periaatteiden toteutuminen vastaajien mukaan

Kysyin vastaajilta seuraavat kysymykset:

  1. Mitä seksismi mielestäsi on?
  2. Miten seksismiä käsitellään valtausliikkeen sisällä?
  3. Minkälaisia konflikteja aiheeseen on liittynyt ja kuinka niitä
    käsitellään?
  1. Miksi koet seksismin käsittelyn tärkeäksi tai miksi tämä kohta on
    mielestäsi oleellinen talonvaltausliikkeen manifestissa ja periaatteissa?

Ensimmäisen kysymyksen halusin tehdä, koska ajattelin, että on hyvä tietää heti keskustelun alkuun, minkälainen vastaajan näkemys koko asian ”yläkäsitteestä” on. Toinen kysymys viittaa yleisesti seksismin käsittelyyn ja menee osittain päällekkäin kolmannen kysymyksen kanssa, joka taas viittaa käytännön tilanteisiin ja niiden ratkomiseen. Viimeinen kysymys sisältää oletuksen siitä, että vastaaja pitää seksismin käsittelyä tärkeänä. Se kuitenkin kertoo vastaajan näkemyksen siitä, miten anti-seksismi suhteutuu valtaustoimintaan kokonaisuutena, joten pidin sitä tärkeänä. Vastaajat kokivat eri kysymykset haastavina ja yksi vastaajista sanoi niiden kaikkien olevan vaikeita.

Haastateltavani määrittelivät seksismin sukupuoleen perustuvaksi syrjinnäksi, sukupuoleen kaventamiseksi tai erityiskohteluksi. Kymmenen vastaajista liitti seksismiin sukupuolelle oletetut ominaisuudet ja tehtävät, tietynlaisen normatiivisen naiseuden ja mieheyden. Yksi haastateltavista mainitsi myös, että seksismi voi olla toisaalta ”naisen superkunnioittamista”, mitä hän kuitenkin piti yhtä lailla häiritsevänä kuin syrjintää ja vähättelyäkin ja toivoi:

    • “Mä haluisin, et me voitas olla niinku samal tasol ilman, et on mitään semmosii, et niinku… Tai et jos miehet availee mulle ovii, ni sit mä voin availla niille ovii ilman, et ne kattoo mua kieroon. Tai silleen, et se vois niinku toimii kummin päin vaan.” (V6).

Vastaajat kokivat, että  seksismi syrjintänä kohdistuu ensisijaisesti naisiin ja käyttivät termejä kuten “patriarkaatti” ja “heteroseksistinen” ja ”heteronormatiivinen” kuvatessaan nykyisen yhteiskunnan luonnetta. Ne vastaajista, jotka määrittelivät itsensä miehiksi, korostivat seksismin alistavan myös miehiä. Neljä vastaajaa ei ottanut kantaa siihen, kumpaa sukupuolta seksismi (enemmän) syrjii vaan totesi sen olevan ylipäätään sukupuoleen tai sukupuolielimiin redusoimista. Yksi vastaajista oli sitä mieltä, että miesten alistus on voimakkaampaa kuin naisten. Viisi vastaajaa tarkensi vastuksissaan, että sukupuoli, johon he viittaavat, on biologinen. Vastaajat myös totesivat seksismin toteutuvan niin käytännön tekoina (raiskauksena, pahoinpitelynä, ulkonäköodotuksina, ylikohteliaisuutena, palkkaerona, puheena, eri leluina lapsilla) kuin yhteiskunnan rakenteena (hierarkiana, lajittelujärjestelmänä, instituutioina, valtajärjestelmänä).

Toiseen ja kolmanteen kysymykseen annetuista vastauksista moni oli luonteeltaan narratiivi, kertomus tapahtumista pelkän raportin sijaan. Vastauksista välittyi kokemus ja perustelu sille, miksi ne kannatti kertoa. (Hyvärinen & Löyttyniemi 2005, 199)

Vastauksissa seksismin käsittelystä  oli suuria eroja. Viisi vastaajista oli sitä mieltä, että  seksismiä ei käsitellä valtausliikkeessä ollenkaan, yhden mielestä sitä käsitellään “– tosi hyvin. Sillä tavalla, että sitä niinkun, et se otetaan huomioon tavallaan just noissa ihan periaatekeskusteluissa ja säännöissä.”.

Toinen vastaaja sanoo, että  periaatteiden lisäksi seksismiä ei käsitellä juuri ollenkaan, sen sisältöä ei avata. Kolmas vastaaja tiivistää tämän sanomalla, että seksismiä käsitellään “iskulausemaisesti”. Kymmenen vastaajista sanoi, että seksismin käsittely on ongelmallista. Kolmen mielestä sitä ei käsitellä lainkaan ja kuuden mielestä sitä käsitellään huonosti. Kolme vastaajaa sanoi, että seksismin ottamisesta esiin seuraa hiljentämistä. Neljä vastaajaa puhui feministiksi leimautumisen pelosta, joka heidän mukaansa estää naisia puhumasta. Samasta leimautumisesta kertoi yksi vastaajista puhuessaa Naisten huoneesta. Naisten huone oli Elimäenkadun sosiaalikeskuksessa separatistinen tila, jossa kokoontui keskiviikkoisin kokemuksia jakamaan pieni ryhmä ihmisiä. Jotkut heistä kokivat, että heidän toimintaansa suhtaudutaan vihamielisesti: “Et se sai vähän niinku semmosen vihamielisen leiman niinku, että siellä on tiukkapipofemmarit ja haukkuu muitten sukupuolten edustajia. Et se oli ihan käsinkosketeltavaa joka keskiviikko, ku sinne meni. Ni siel oli niinku semmonen kylmä viilee ilma.” Kuitenkin kuusi vastaajista piti Naisten huonetta toimivana ratkaisuna ja hyvänä keinona jollekin ryhmälle jakaa kokemuksia.

Kolmas kysymys eli minkälaisia konflikteja seksismiin on liittynyt sai keskenään paljonkin vaihtelevia vastauksia. Neljä vastaajista totesi, että joka kerta, kun seksismi otetaan esiin, syntyy konflikti. Erityisen konfliktiherkkinä pidettiin tilanteita, joissa rap-musiikkikeikkaa oltiin järjestämässä. Osa musiikkityylin edustajien sanoituksista koettiin seksistisinä ja tästä nousi keskustelua, jopa riitaa talokokouksissa. Tähän ratkaisuna pieni joukko ihmisiä oli tehnyt “lapun”, jossa luki sanoma, jonka esiintyjien toivottiin sitten kertovan yleisölle omin sanoin. Keikkojen aikana “huorittelu” ja “kourinta” mainittiin ongelmiksi, mutta tällöin seksististä käyttäytymistä tuli talossa vierailevien taholta, ei varsinaisesta valtausporukasta. Tällaisia tilanteita varten ratkaisuna oli se, että kerätään joukko ihmisiä, jotka menivät juttelemaan epäkunnioittavasti käyttäytyvälle henkilölle tai heittivät tämän ulos talosta. Myös seksististen elokuvien esittäminen ja sen kritisointi sekä feministisen itsepuolustuksen tai muun separatistisen toiminnan järjestäminen mainittiin ongelmatilanteiksi.

Yleisin mainittu seksismiin liittyvä konflikti liittyi siihen, että henkilö, joka kiinnitti eniten huomiota seksismiin Elimäenkadun sosiaalikeskuksessa, poistettiin vastoin tahtoaan projektin sähköpostilistalta. Sähköpostilista oli erityisesti squatin häädön jälkeen merkittävä viestinnän ja sosiaalisenkin toiminnan tila. Tämän konfliktin mainitsi poikkeuksetta jokainen haastatelluista, ja sitä pidettiin vaihtelevasti joko kyseisen henkilön persoonaan tai seksismiin liittyvänä ongelmana. En kuitenkaan pidä hedelmällisenä analysoida yhteen henkilöön liittyvää erimielisyyttä tässä artikkelissa.

Eräs mainituista konflikteista liittyi tilanteeseen, jossa osa valtausporukasta oli matkalla Kööpenhaminassa yhdessä. Tähän viittasi kolme vastaajaa. Yksi vastaajista oli kokenut tulleensa ahdistelluksi ja haki apua. Tilanne ratkaistiin seuraavana päivänä sillä, että ahdistelijaa ei otettu mukaan paluumatkalle. Ensin oli päätetty toisin, esimerkiksi vetoamalla siihen “että ketään ei jätetä”, mutta kun toinenkin matkustajista kertoi saman henkilön ahdistelleen häntäkin, päätettiin, että tätä ei oteta bussin kyytiin. Eräs vastaajista kertoo tästä kertojaan luottamisesta näin: “–Jos se ois ollu kukaan muu ku se tyyppi, joka sen syytöksen esitti, ni mä en ois välttämättä ottanu sitä vakavasti.” Sama henkilö oli sitä mieltä, että seksismisyytöksiä tekevät aina “samantyyppiset” ihmiset ja siksi ne eivät ole päteviä.

Viimeisestä kysymyksestä  eli siitä, miksi seksismin kieltäminen on olennaista ja tärkeää valtausliikkeelle, vastaajat olivat erityisen yksimielisiä. Seksismi määriteltiin poikkeuksetta yhteiskuntamme yhdeksi suurimmista ongelmista. Eräs vastaaja kiteyttää tuon näkemyksen näin:

    • “Seksismi koskee meitä jokaista, se lokeroi meidät ja rajoittaa käyttäytymistä  ja tekemisiämme. Jos oikeesti halutaan luoda vaihtoehdon tälle yhteiskunnalle jossa yli puolet tyypeistä kohdellaan vähempiarvoisina vain heidän sukupuolensa takia, niin onhan se hemmetin tärkeä asia. Ja muutenkin jokaisen, siitä huolimatta onko se nainen, mies, homo, lesbo, bi, transsukupuolinen, transseksuaali tai mitä tahansa pitäisi pystyä tuntemaan olonsa turvalliseksi talolla. Ei se muuten ole mikään sosiaalikeskus.”

Haastattelujen lopuksi kysyin vastaajilta, olisiko vielä jotain, mitä he haluaisivat lisätä. Tämä kysymys ei toteutunut sähköpostihaastatteluissa eli jatkokysymyksiä  tein yhteensä kahdeksan. Viisi vastaajaa koki haluavansa sanoa vielä jotain. Nämä ylimääräiset vastaukset vaihtelivat suuresti, toisinaan vastaajat täydensivät edellisiä vastauksiaan ja välillä taas tekivät kokoavan tiivistelmän asioista. Yksi haastateltavista halusi käyttää puheenvuoron korostaakseen liikkeen erityisyyttä ja ikään kuin kiittää, että saa osallistua:

    • “–on ollu tosi mahtavaa siirtyä sellaseen, tavallaan tavata sellasii tyyppejä, joita kokee, et on paljon lähempänä omaa ajatusmaailmaa ja se, se, että on olemassa sellanen oikeesti toisenlainen maailma, vaihtoehtonen kulttuuri valtakulttuurin päällä tai alla tai sivussa, miten sen nyt haluaa ajatella–verkostoitunut ja yhteistyötä tekevä vaihtoehtonen kulttuuri.”

Miksi seksismi on ongelma?

Kaikki vastaajat suhtautuivat seksismiin analyyttisesti ja puhuivat “rakenteellisesta” tai “piiloseksismistä” erillään käytännön tilanteista. Haastatteluissani ilmeni kuusi eri ongelmatyyppiä seksismin käsittelyssä. Ensinnäkin seksismin määritelmästä ole konsensusta. “Mut täs on keskusteltu koko ajan ihan niinku muista asioista koko aika, ku ite seksismistä.” Toisaalta se, ettei konkreettisia, yhteisesti sovittuja toimintatapoja käytännön tilanteisiin ole, koettiin ongelmalliseksi. Yksi vastaajista oli nimenomaan tällaista etukäteen sopimista vastaan ja sanoi, että tapaukset pitäisi käsitellä yksittäisinä, koska kyseessä saattoi olla väärä syytös. Vastaajan mukaan vääriä syytöksiä esitettiin paljon. Toinen vastaaja sen sijaan näki ongelmallisena juuri sen, että seksismiin liittyvät konfliktit ymmärretään henkilökohtaisiksi erimielisyyksiksi eikä niihin siksi puututa. Hän sanoi:

    • “Koska siis tossa porukassahan on tosi vahva sitoutuminen siihen, että halutaan taistella kaikkee syrjintää vastaan eikä hyväksyy mitään syrjintää, mut jos sä oot vakuuttunu siitä, että joku asia ei oo syrjintää vaan et se on henkilökohtanen konflikti, niin sit se tapa käsitellä muuttuu ihan täysin. Ja mä luulen, et se on ehkä mahdollistanu semmosen niinkun, sokeuden tietyl–tai siis sokeuden sille, niinku, miten jotkut henkilöt on saanu kokee aika paljon paskaa niinku puolin ja toisin.”

Toisenä ongelmatyypinä  näen sen, että yksi vastaajista taas piti joitakin konflikteja vallan tavoitteluna, joilla ei sinällään ollut vastaajan mukaan tekemistä  seksismin kanssa. Hänen mukaansa feministisissä toimintatavoissa oli vaarana, että niitä käytetään tällä tavalla väärin.

Kolmantena ongelmatyyppinä  oli se, että kolme vastaajaa piti valtausporukkaa liian yhtenäisenä  ja ajatteli tämän aiheuttavan tietyn hegemonisen maskuliinisen vallan.

    • “Pitäs myöskin jonkin verran ajatella et niinku se ei ois niinku liian homogeeninen se, se porukka siellä. Koska se tavallaan myös aiheuttaa kenenkään tahtomatta niinku, aiheuttaa semmosia sovinistisia rakenteita tai niinku patriarkaalisia rakenteita -Mut että se on tavallaan se rakenne mistä se porukka koostuu, ku siel on se niinku samanikäsiä jäbiä suurin piirtein kaikki.”

Samaan viittaa toinen vastaaja näin: “Olennaista kuitenkin on, että tietty osa liikkeen mytologiaa on rakenteellisesti machismoa ja seksististä.” Kaksi vastaajaa puhuu samasta hegemoniasta kertoessaan, että liikkeessä toimivien naisten on ollut myös pakko tulla “äijiksi” ollakseen uskottavia ja pahoitellessaan sitä, että naiset toimivat miesten ehdoilla.

Neljäntenä ongelmatyyppinä  pidän sitä, että neljän vastaajan mukaan ongelmana on se, että talo on ainaisen uhan alla, kriisissä. Silloin priorisoituvat aina muut asiat, kuten käytännön tekeminen, esimerkiksi barrikaadien tai lavan rakentaminen. Samaan jatkuvan uhan mentaliteettiin liittyy sekin, että kuusi vastaajista koki, että liike ja sen toimijat eivät pysty käsittelemään sisäistä kritiikkiä. Vain ulkoapäin tulevat “hyökkäkset” pystytään käsittelemään. Yhden vastaajan mukaan jatkuva uhka aiheutti sisäpiiriytymistä, tiedon ja osaamisen keskittymistä ja siksi loi patriarkaalisen valta-asetelman.

Neljä vastaajaa koki ongelmaksi sen, että suuri osa liikkeessä toimivista miehistä  ei koe, että asia koskee heitä. Eräs vastaajista kertoi: “No ehkä, ehkä tavallaan mä uskon, et ne ei ymmärrä, et mitä se on tai miten se on monille, yllättävän monille naisille arkista. Sellanen niinku vähättely sukupuolen takii… ja tollanen, et on joutunu niinku jotenki nihkeisiin tilanteisiin vaikka keikoilla tai mitä eikä haluu sellast niille valtauksille.”. Pidän tätä viidentenä ongelmatyyppinä. Kuudentena tyyppinä näyttäytyi se, että viiden vastaajan mukaan ilmaisutavoissa ja kommunikaatiossa oli niin paljon eroja ja ongelmia, ettei seksismistä sen takia voitu puhua.

Ratkaisuehdotuksiksi tarjottiin sovittuja tilannemalleja, naisten voimaannuttamista, toimijajoukon monipuolistamista (eri ikäluokkia, eri sukupuolia), konfliktiryhmän perustamista (tätä kirjoittaessa sellainen on jo perustettu) sekä seksismin määrittelyä ensinnäkin ja niin, että myös miehet tuntisivat sen välttämisen edukseen. Yhden vastaajan mukaan “hoppari-sympatisoinnista” ja “lähiönuori-läpästä” pitäisi päästä eroon. Myös (queer-)keskusteleminen, antiseksismiryhmän perustaminen, huumorin käyttö, kannustava asenne, tiedostamisen lisääminen erilaisella toiminnalla sekä yhteisten väkivallattomien kommunikaatiokeinojen löytäminen mainittiin keinoiksi käsitellä seksismiä tulevaisuudessa. Neljä vastaajaa piti erityisen tärkeänä sitä, että seksismiä ei nähtäisi henkilökohtaisena syytöksenä, vaan että siitä voitaisiin puhua ilman, että miehille tulee “defenssi päälle”.

Lopuksi

Valtausliikkeen sisällä  näyttäisi siis todella olevan ongelmia seksismin suhteen. Tilanne on kahdella tavalla jännitteinen. Ensimmäinen jännite syntyy siitä, että seksismiä pidetään vakavana ongelmana, mutta sen purkaminen ja jopa siitä puhuminen on vaikeaa. On silmiin pistävää, että osa vastaajista oli sitä mieltä, että seksismiä käsitellään hyvin ja osa taas koki, että koko liikettä hallitsee jonkinlainen hegemoninen maskuliinisuus eikä antiseksismi ole muuta kuin tyhjiä sanoja manifestissa. Neljän vastaajan mukaan seksismi on kielletty aihe, josta ei saa puhua, ja feministiksi tunnustautuminen herättää vihanmielisyyttä ja vastustusta. Seksismiin liittyvät ongelmat määriteltiin yhtäältä liikkeen sisäisiksi ja toisaalta ulkoapäin tuleviksi. Karkeasti nämä voidaan rinnastaa myös siihen, kuinka vastaajat puhuivat “räikeästä” käytännön tason seksimistä ja “sniikistä” rakenteellisesta piiloseksismistä. Edellämainittuun löydetään ratkaisukeinoja, mutta jälkimmäiseen ei, ja sen olemassaolosta ylipäätään käydään kiistaa ja ääritapauksissa sitä pidetään feministien vallanhalussaan keksimänä ilmiönä.

Ajatukseni siitä, että  valtausliike nähtäisiin uutena feministisenä tai queer-poliittisena liikkeenä, saa tutkimuksessani tukea sikäli, että vastaajat neuvottelevat sukupuolta pohdinnoissaan uudelleen. Toisaalta on helppoa sanoa olevansa “queer” ikään kuin uutena jokaiselle sopivana suvaitsevaisuuden identiteettinä ja sillä verukkeella antaa mahdollisten epäsuhtaisten valtarakenteiden säilyä ennallaan. Tämä on toinen jännite, joka liittyy seksismin käsittelyn ongelmallisuuteen. Vaikka vastaajat eivät yhtä lukuunottamatta käyttäneet queer-sanaa, on heidän vastauksissaan havaittavissa queer-teorian termejä (esimerkiksi heteronormatiivisuus, heteromatriisi) ja siitä johdettuja näkemyksiä (esimerkiksi identiteettipolitiikkaan sitoutuminen). Queeriä ei pitäisi mielestäni käyttää kevyesti tekosyynä sille, että voidaan muka-tiedostavasti ohittaa valtarakenteiden kyseenalaistaminen. Tämän saman vaaran näkee yksi vastaajista: “– ei haluta sitoutua liikaa identiteettipolitiikkaan, jossa korostetaan feminismiä eikä tasa-arvoa. Mun mielest se on ehkä vähän tekopyhää. Tai ei ehkä vaan se on.”.

Kuitenkin kysymystä seksismistä käsitellään ja nostetaan esiin valtausliikkeessä aivan toisella tapaa kuin arkisessa kanssakäymisessä yleensä. Ratkaisukeinoista keskustellaan ja seksismin luonnetta neuvotellaan niin jokapäiväisissä tilanteissa kuin rakenteista keskustellessakin. Yksi vastaajista totesi näin: “–se et se saa kritiikkii, niin paljon oikeestaan johtuu siitä, että, et se on asia, jota käsitellään.”. Kysymys siitä, mikä on sukupuoli, nousee esiin sekä haastateltavieni puheenvuoroissa että Projekti Sosiaalikeskuksen periaatteissa. Seksismin määrittely tuntui olevan jokaiselle vastaajista kohtalaisen helppoa, joten aihetta voi sinälläänkin pitää vähintäänkin perusteellisesti esiteltynä. Vastaajat puhuivat seksismistä analyyttisesti ja tiedostivat sen olemassaolon eri tasoilla, eri konteksteissa. Tämä puhe ja tiedostamisen laajuus oli positiiivisesti yllättävää. Toisaalta paikoin tuntui sille, että samaa tiedostavuutta käytettiin jonkinlaisena kilpenä sille, ettei asioita tarvitse kohdata. Äärimmäisimmässä kommenteissa antiseksismiä pidettiin keinona saada seksiä, kun esimerkiksi mies voi sanoa: “Olen feministi/antiseksisti/yks hyvistä tyypeistä/mä välitän.”.

LÄHTEET

Aineisto

Haastattelut 1-8. Tehty Helsingissä  13.12.2007–13.3.2008.

Haastattelut 9-11. Tehty sähköpostitse 10.11.2008–20.3.2008.

Kirjallisuus

Painetut lähteet

Bergman, Solveig 1998: Naisliikehdinnän moninaisuus. “Uusi” suomalainen naisliike yhteiskunnallisena liikkeenä. Teoksessa Ilmonen, Kai & Siisiäinen, Martti (toim.): Uudet ja vanhat liikkeet. Vastapaino, Tampere, 165–186.

Helsingin Sanomat 5.8.2007: “Lähes puolet pääkaupunkiseuden asukkaista hyväksyy talonvaltaukset“.

Hyvärinen, Matti & Löyttyniemi, Varpu 2005: Kerronnallinen haastattelu. Teoksessa Ruusuvuori, Johanna & Tiittula, Liisa (toim.): Haastattelu. Tutkimus, tilanteet ja vuorovaikutus. Vastapaino, Tampere, 189–222.

Juppi, Pirita; Peltokoski, Jukka ja Pyykkönen, Miikka 2003: Uutta liikehdintää, uusia näkökulmia. Teoksessa Liike-elämää.Vastakulttuurinen radikalismi vuosituhannen vaihteessa. SoPhi, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä, 266–280.

Oinas, Elina 2004: Haastattelu: kokemuksia, kohtaamisia, kerrontaa. Teoksessa Liljeström, Marienne (toim.): Feministinen tietäminen. Vastapaino, Tampere, 209–227.

Tiittula, Johanna & Ruusuvuori, Liisa 2005: Johdanto. Teoksessa Ruusuvuori, Johanna & Tiittula, Liisa (toim.) 2005: Haastattelu. Tutkimus, tilanteet ja vuorovaikutus. Vastapaino, Tampere, 9–21.

Siisiäinen, Martti 1998: Uusien ja vanhojen liikkeiden keinovalikoimat. Teoksessa Ilmonen, Kai & Siisiäinen, Martti (toim.): Uudet ja vanhat liikkeet. Vastapaino, Tampere, 219–244.

Painamattomat lähteet

Helsingin Sanomat <http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Helsingin+kaupunki+vaatii+talonvaltaajia+poistumaan/1135235378812>, katsottu 7.4.2008.

Helsingin Sanomat <http://www.hs.fi/paivankysymys/1135234952664>, katsottu 24.3.2008.

Mikola, Elina 2008a: Kolme vuosikymmentä talonvaltauksia. Teoksessa Stranius, Leo & Salasuo, Mikko (toim.): Talonvaltaus liikkeenä – miksi squat ei antaudu? Nuorisotutkimusverkoston Verkkojulkaisusarja, verkkojulkaisu 19. <http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/talonvaltaus.pdf>, katsottu 15.3.2008.

Mikola, Elina 2008b: “Haluis, että kaikilla olis sellaisia paikkoja”. Teoksessa Stranius, Leo & Salasuo, Mikko (toim.): Talonvaltaus liikkeenä – miksi squat ei antaudu? Nuorisotutkimusverkoston Verkkojulkaisusarja, verkkojulkaisu 19. <http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/talonvaltaus.pdf>, katsottu 15.3.2008.

Stranius, Leo & Salasuo, Mikko: Johdanto: Talonvaltaajien uusi sukupolvi 2008. Teoksessa Stranius, Leo & Salasuo, Mikko (toim.): Talonvaltaus liikkeenä – miksi squat ei antaudu? Nuorisotutkimusverkoston Verkkojulkaisusarja, verkkojulkaisu 19. <http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/talonvaltaus.pdf>, haettu 15.3.2008.

Tuominen, Laura: Tila haltuun 1980-luvulla – Freda 42 talonvaltausliikkeenä 2008. Teoksessa Stranius, Leo & Salasuo, Mikko (toim.): Talonvaltaus liikkeenä – miksi squat ei antaudu? Nuorisotutkimusverkoston Verkkojulkaisusarja, verkkojulkaisu 19. <http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/talonvaltaus.pdf>, katsottu 15.3.2008.

Projekti Sosiaalikeskuksen periaatteet, <http://q-olio.net/valtaus/?q=node/148>, katsottu 1.4.2008.

Vapaa Helsinki -kollektiivi: Vapaa tila, vapaa Helsinki 2008. Teoksessa Stranius, Leo & Salasuo, Mikko (toim.): Talonvaltaus liikkeenä – miksi squat ei antaudu? Nuorisotutkimusverkoston Verkkojulkaisusarja, verkkojulkaisu19. <http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/talonvaltaus.pdf>, katsottu 15.3.2008.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: